keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Halkohyllykkö terassille ja muita pieniä väkertelyjä

Viime syksyn yksi askartelu oli tällaisen halkohyllykön rakentaminen terassille. Minua ärsytti suunnattomasti oven vieressä asuva halkopino, joka loi koko terassille sekasortoisen tunnelman. Eipä siinä auttanut muu, kuin lähteä tutkimaan millaista puutavaraa varastosta löytyisi, sekä perehtymään miten sirkkeli toimii. Ja lopulta sain rakennettua ihan toimivan hyllykön. Siihen sopii halkoja muutamaksi polttokerraksi, sekä kukkia tai lyhtyjä tms siihen päälle. Talon maalaamisen jäljiltä oli myös sopivasti jäänyt valkoista maalia. Kokoa hyllykölle tuli n. 100x120cm. Lopputulos on itselle oikein mieleinen!




Ennen:


Jälkeen:



Autotallin pohjan valusta jäi hieman betonia yli, joten testasin pitsiliinan kovettamista betonilla. Upotin liinan betoniin ja laitoin pienen sankon päälle kuivumaan. Tulos oli oikein kiva! Harmi kun siihen hätään ei löytynyt enempää liinoja valettavaksi. (Valoin betonin jämiä myös erinäisiin muihin muotteihin, mutta ne kaikki enemmän tai vähemmän epäonnistuivat.)






Eräällä kurssilla valmistin kranssin, johon huovutin pienen linnun pesäänsä.


Syksyllä saapui tappajatalitiainen,


joka teki linnusta selvää jälkeä.



Täytynee jatkossa pitäytyä näissä perinteisemmissä kransseissa =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti