perjantai 19. toukokuuta 2017

Paitoja ja mekkoja




Tämä Hide away (Ottobre 2/2017) on ollut tosi suosittu kaava joten pitihän minunkin kokeilla! Perhoskangas on neulosta Majapuulta ja musta svetarineulos R-collectionin. Hivenen kavensin lyhensin kaavaa, sekä tein kauluksen hupun sijasta. Tämä herättää jokseenkin ristiriitaisia tunteita, tykkäänkö vai en. Tuo kuvio nimittäin on aika voimakas.



Tätä kaavaa meinasin muokata seuraavaan teokseen siten, että lyhennän reilusti ja laitan eteen vetoketjun. Tykkään nimittäin tuosta kaarevasta leikkauksesta. Saa nähdä milloin se valmistuu. Tarvetta kyllä olisi vetoketjullisille puseroille aina kesäisin.


Tämä mekkorivistö valmistui jo vuosi sitten. Tuo maastokuvioinen on vieläkin ilman nappeja, joten sen esittely jää myöhemmäksi.





Tässä mustassa pikkumekossa on kaavana mahdollisesti Mod Print (Ottobresta 5/2015). Ihan varma en ole, koska ainakin sitä olisi muokattu aika ankaralla kädellä. Kankaassa on kivaa mustaa pitsikuviota ja olen ostanut sen Lontoosta. Aika monesti ompeluksille valitettavasti käy niin että ne vaan jää kaapin pohjalle. Tälle ei käynyt niin, vaan olen tykännyt tästä kovasti.





Tätäkin on tullut pidettyä aika paljon. Harmi vain että kangas oli huonolaatuinen, koska nyppyyntyi ja venyi pilalle (ostettu Eurokankaan paloista). Kaavana on Optic flowers (Ottobre 2/2015), josta on tullut yksi luottokaavoista.


Paapiin possupussissa tuli tällaisia kuoseja. Niistä valmistui ihan peruspaitoja. Vähän vaihtelua siihen ainaiseen mustaan, mitä mulla paidoissa on. On nämä tässä kotikäytössä toimineet ihan hyvin. Kaavana Monday basic (Ottobre 5/2013) 






Tässä on yksi viimekesäksi tehty tunika. Kaava on otettu valmisvaatteesta. Kuviollinen kangas on erittäin ohutta puuvillaa ja oli marinoitunut kaapissa jo jonkun vuoden.



Blogin päivitystahti on ollut aika hidasta jo pitkät ajat. Varsinkin tänä talvena olen kuitenkin ommellut aika paljon. Niinpä postattavia kuvia on kertynyt myös aika paljon. Siispä seuraavat postaukset ovatkin kaikki enemmän tai vähemmän koosteita vuoden aikana tehduistä töistä. Eli paljon kuvia luvassa =)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti