torstai 13. maaliskuuta 2014

Kaikenlasita pientä ompelusta

 
Isompien töiden välissä tekee mieli tehdä jotain pientä ja nopeasti valmistuvaa. Tähän kokosin nyt näitä pieniä tekeleitä, joita on valmistunut matkan varrella aina silloin tällöin.
 
 
 
 
Tämä ihana betoniseinää muistuttava harmaa puuvilla päätyi laukuksi. Tein toiselle sivulle vetoketjutaskun ja sisäosan jaoin kangaskaitaleella kaksiosaiseksi. Laukku suljetaan vetoketjulla.
 
 
 
 
 
Tämän kaltaisia kännykän suojapusseja näin pinterestissä ja tein sitten itsellenikin vastaavan. Pussukka on tehty vanhojen farkujeni lahkeesta ja vuoritettu puuvillalla. Sulkusysteemiksi ompelin silkkinauhasta lenkin, joka menee napin ympäri.  
 
 
 
 
Myös kalenteri tarvitsi piristystä ja sille tein kannet pöllö-puuvillasta. Puuvilla oli aika ohutta (lakanakankaan vahvuista), joten laitoin tukikankaan koko pinta-alalle. En tiedä, olisiko se ollut välttämätöntä, mutta pysyypähän kannet ainakin ryhdikkäinä.
 
 
 
 
En viittinyt tyhjennellä kalenteria kuvia varten, vaan joka välistä pursuaa lippusia ja lappusia. Taidan tehdä vielä kansista uuden version kunhan löydän sopivaa kangasta. Näistä tuli ehkä liiankin pirteät minun makuun.
 
 
 
 
Tässä sitten kestokasseja. Nämä kolme on tehty kirpparilta ostetusta lakanasta.
 

 

 
 
 
 
Tilasin myös merkkejä kierrätysompeluksiin.

 
 
Iloa ja valoa keväisiin päiviin! Mukavaa kun vierailit täällä!
 
 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti